Parantaminen ilman lääkkeitä
![]() |
Oppiakseen ohjailemaan energiaansa, josta terveys riippuu, on ensin saatava käsitys siitä, millainen ihmisen energiarakenne on, miten se toimii ja miten se vaikuttaa elimistön tilaan.
Nykylääketiede, kaikella kunnioituksella sitä kohtaan, ei lähesty ihmistä monimutkaisena, monitahoisena, energiatietoisena järjestelmänä, eikä todellisena mikrokosmoksena, vaan primitiivisenä mekanismina, jota voi korjata ikään kuin kiristämällä ruuvimeisselillä hieman jotakin ruuvia, jolloin kaiken ajatellaan taas olevan kunnossa.
Mutta ihminen ei ole vain elimistä koostuva kokonaisuus, mistä voi leikata pois ylimääräistä tai mihin voi lisätä jotakin tai jonka häiriöitä voi korjata lääkkeillä. Ihmiskeho on valtavan monimutkainen rakenne, jonka osat toimivat saumattomassa yhteistyössä keskenään. Ihmiskeho ei ole kokoelma toisistaan riippumattomia osia. On keksitty antibiootit, joiden avulla on kukistettu virussairauksia. Elimistö ottaa antibiootit vastaan, mutta vastaa siihen vähentämällä vastustuskykyään, koska se kokee vastustuskyvyn ylläpitämisen turhaksi, kun joka tapauksessa ulkopuolelta tulee aineita, jotka pystyvät kukistamaan sairauden.
![]() |
Mistä tuli 1900-luvun rutto eli AIDS? Sehän on juuri immuunikato eli vastustuskyvyn puutostauti. Miksi vastustuskyky puuttuu? Siksi, että umpikujaan johtavan kehityksen edetessä se vain kuolee pois tarpeettomana, mistä voidaan kiittää maapallolla etenevää antibioottien ja muiden samankaltaisten lääkkeiden voittokulkua.
Lääkekriisi on sana sille, mitä monet asiantuntijat käyttävät lääketieteen nykytilasta. Nykylääkärit eivät sattumalta käänny kiinalaisen lääketieteen puoleen. Siellähän ihminen ymmärretään kokonaisena energiarakenteena, eikä vain mekaanisena möykkynä, jossa on elimiä. Ihminen on kiinalaisen lääketieteen mukaan energiajärjestelmä, joka on energiatasolla tiiviisti yhteydessä muuhun maailmaan.
Olemme siis selvittäneet, että ihminen ei ole vain keho. Mutta myös keholla on oma energiansa. Ensimmäinen vaihe kehon toimintojen ohjailemisessa on oman terveyden ohjaaminen, mikä on siis kehon energiavirtojen ohjailemista. Huomaat pian, että kehon energiavirrat ovat jatketta niille energiarakenteille, jotka vastaavat tietoisuudesta ja siksi niitä voi ohjailla tietoisesti.
Terveen ihmisen kehon ja tietoisuuden energiat ovat harmoniassa keskenään. On siis terve sielu terveessä ruumiissa. Sen voi ajatella myös toisin eli ilman tervettä sielua, ei ole tervettä ruumista.
Kiinalainen lääketiede on menestyksekkäästi pystynyt vaikuttamaan kehon energiaan ja todistamaan, että kun ihmisen kehossa kulkevat energiavirrat korjataan, pystytään oikeasti vaikuttamaan ihmisen terveyteen ja parantamaan tämä. Eikä siihen tarvita lääkkeitä tai kirurginveistä.
Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä tätä energiaa kutsutaan nimellä Chi tai Qi, josta on saanut nimensä myös qi-gong-liikuntamuoto. Joogit kutsuvat tätä energiaa pranaksi ja näin on saanut nimensä pranayama-hengitystekniikka.
Jo muinoin on todettu, että tämä energia kulkee kaikkialla ihmisen kehossa olevia kanavia pitkin. On tiedetty myös, että kaikki sairaudet ovat tämän energiankulun häiriötä; energiaa liikkuu liikaa tai liian vähän. Eli päästäkseen eroon sairauksista on opittava korjaamaan energiavirtauksia ja palauttamaan ne tasapainoon.
Miten se tapahtuu? Tähän tarkoitukseen toimii japanilainen akupistehieronta ja kiinalainen akupunktio. Myös venäläisessä kansanlääkinnässä on oma menetelmänsä – iilimadot tai tieteellisesti sanottuna hirudoterapia. Neula kiinalaisen lääkärin kädessä, japanilaisen lääkärin akupainanta ja venäläisten iilimadot ovat kaikki keinoja korjata energian liikkumista. Vaikuttaessaan tiettyihin, jo ammoisista ajoista tunnettuihin, biologisesti aktiivisiin pisteisiin muinaiset parantajat tiesivät, että näin pystytään poistamaan energiakanaviin juuttuneet tukkeutumat. Niin energia pääsee taas liikkumaan esteettä ja tasaisesti juuri siinä määrin kuin on tarpeellista terveyden kannalta.
Kiinassa ja muualla Aasiassa harjoitetussa lääketieteessä on monia erilaisia menetelmiä, joita ovat mm. edellämainittu akupistehieronta sekä akupunktio, aurikuloterapia (korvan akupunktiopisteiden kautta tehtävä hoito) ja su-jok-akupunktio (korealainen menetelmä, jossa hoidetaan kämmenissä ja jalkapohjissa olevien, elimiä heijastavien pisteiden kautta; suora käännös sanasta sujok on kämmen ja jalkapohja). Ei tarvitse lähteä kauko-itään saadakseen edellä mainittuja hoitoja, sillä hyviä taitajia löytyy myös lännestä. On paljon esimerkkejä, kuinka ihmisiä on näillä menetelmillä palautettu elämään ja miten ne ovat auttaneet selviytymään parantumattomilta näyttäneistä sairauksista. Kiinalainen lääketiede tosiaankin tekee ihmeitä. Astmaatikot jättävät piippunsa hoitojakson jälkeen ja mahahaavasta kärsivät pystyvät taas elämään kivutta ilman erikoisruokavaliota. Myös virallinen lääketiede vahvistaa menetelmien toimivuuden. Eräällä klinikalla, jossa lääkärit yrittivät yhdistää länsimaisen nykylääketieteen ja vanhat aasialaiset tiedot, tehtiin koe: Sairaita hoidettiin ensin akupunktiolla ja myöhemmin tulokset tarkistettiin länsimaisen lääketieteen keinoin – ultraäänitutkimuksella, röntgenillä, lämpökameroilla jne. Näin todennettiin, että eräällä sairaalla munuaiskivet todellakin olivat hävinneet, toisella vatsan kasvain suli pois, kolmannelta hävisi kauan vaivannut krooninen keuhkotauti. Jopa psoriasis on saatu parannettua, eikä sen toteamiseksi tarvittu länsimaisia laitteita, koska sen pystyivät kaikki näkemään omin silmin.
Nykyään tällainen parantamismenetelmä, kuten refleksologia, on jo tunnustettu virallisen lääketieteen puolella. Energiakanavista ja biologisesti aktiivisista pisteistä on kirjoitettu monia tietokirjoja. Kaikki näyttäisi olevan hyvin yksinkertaista: riittää, kun vain menee kiinalaista lääketiedettä harjoittavan lääkärin vastaanotolle, jossa energia ohjataan oikeille urilleen – ja sitten ollaan taas terveitä.
Mutta parantuneet potilaat saavat vain hetken helpotuksen ja ovat aluksi iloisia ja pirteitä, mutta ajan myötä he törmäävät valitettavaan tosiasiaan, että heidän on loppuelämänsä käytävä hoidoissa. He ovat periaatteessa riippuvaisia akupunktiosta tai muusta hoidosta, jossa pitää käydä ajan myötä yhä useammin. Kavalalla sairaudella on tapana tulla takaisin. Jollei se tule samanlaisena, lankeaa ihmisen osaksi muita vaivoja.
Mitä tämä tarkoittaa? Näyttää siltä, että kanavissa virtaavan energian korjaaminen vaikka kuinka monta kertaa neulan tai hieronnan avulla ei poista sairauden syytä, jolloin se vaikuttaa vain seuraukseen eli sairauden oireisiin. Sairauden syy ei siis olekaan energiakanavissa, vaan jossakin syvemmällä.